Aamulla heräsin jälleen kerran nenä tukossa. Olin älyttömän väsynyt ja
olisin antanut melkeinpä mitä vain että olisin saanut nukkua vielä.
Kouluun piti lähteä pyöräilemään jo viisi yli ja kello oli silloin jo
kymmentä vaille. Niinpä raahauduin ylös, puin vaatteeni päälle ja
läksin alakertaan. Käveleminen oli kivuliasta, sillä nilkkani oli kipeä
(minulla ei ole hajuakaan miksi) ja jalassani oli erittäin
pitkäaikainen ja kipeä syylä. Jouduin nilkuttamaan koko päivän kun
mikäkin rampa.
Oloni siis ei aamulla varsinkaan ollut mitenkään hohtoisa, ja kun olin
syönyt aamupalastani (jogurttia ja muroja) puolet, mahaani iski kauhea
kipu. Painuin oikein kaksin kerroin ja asiaa ei yhtään parantunut se,
että nenäni vuoti kuin seula ja minun piti niistää jatkuvasti. Päivän
aluttua näin inhottavasti ajattelin, että ehkä olisi parasta jäädä
kotiin. Kerroin tästä äidilleni, mutta yllätys yllätys, hän ei uskonut
minua ja sanoi, että kouluun olisi pakko mennä. Onneksi sentään pääsin
autolla.
Olisin voinut olla aivan hyvin kotona siitäkin syystä, että
koulupäiväni pituus oli vain neljä tuntia ja puolet niistä oli
liikuntaa. Ja kyllä, osallistuin liikuntatunnille vaikka nilkkani ja
syyläni tekivät minusta jonkin verran hitaan. Yritin kuitenkin parhaani
nilkuttaa muiden perässä, vaikka se olikin erittäin inhottavaa, Onneksi
sain yhdessä pelissä olla puolustaja, jonka tehtävänä oli suurimman
osan seisoa ja vartioida venyttelimme, joten en joutunut joka välissä
juoksemaan.
Koulun jälkeen oli ratsastustunti. Eih. En tiedä miksi edes ratsastan.
Tai tiedänhän minä. Siksi, että äitini suurin haave oli hankkia
hevonen, ja se toteutettiin, ostimme eläkepäiviään elelevän
Ransu-hevosen. Sitä pitää liikuttaa joka päivä, ja keskiviikkoisin
minulla on ratsastustunti ja minä liikutan sen. Itse ratsastustunti
meni mukiinmenevästi, mutta aika tallilla ennen sitä ja sen jälkeen
olivat kamalia. Kaikki alkoi jo huonosti. Tulin tallille hieman
myöhässä, joten yritin toimia nopeasti. Hain Ransun aitauksesta samalla
tunnilla olevan ystäväni kanssa. Minulla oli vaikeuksia saada se
sisälle hoidettavaksi, sillä se yritti kaikkensa, että saisi syödä
ruohoa aitauksen vierestä. Noh, sain kuitenkin sen sisälle ja harjasin
ja laitoin varusteet nopeasti. Sitten lähdin tunnille kahden kaverini
kanssa.
Tunnin jälkeen Ransulta piti kylmätä jalat vedellä ns. 'hämähäkillä'
selkään ja jalkoihin laitettavalla putkisysteemillä. Sain varusteet
ongelmitta pois ja myös hämähäkin laittaminen sujui ihan hyvin. Mutta
kun odottelin että jalat kylmenivät, Ransu alkoi kävellä edestakaisin
ja hirnua. Yritin rauhoitella sitä ja onnekseni se suostuikin
hiljenemään ja pysähtymään. Kylmentämisen jälkeen ratsastuksenopettaja
sanoi, että voisin hoitaa sen katoksessa. Vein sen sinne, mutta se ei
suostunut asettumaan, se riehui kuin mikäkin enkä saanut sitä kiinni
seinään. Minuuttien kamppailun jälkeen sain sen toiselta puolelta
kiinni ja juuri kun olin laittamassa toista narua,
ratsastuksenopettajani tuli ja huusi, että Ransua ei saa laittaa
kummaltakin puolelta kiinni ja minun pitäisi viedä se tallin
käytävälle. Kun vihdoin sain sen vietyä sinne kiinni, tehtäväni oli
laittaa sille jalkoihin linimenttiä. Minulla ei ollut hajuakaan mitä se
oli ja miten sitä laitettiin. Onneksi paikalle sattui eräs ystävällinen
tyttö, joka auttoi minua. Muuten en olisikaan pärjännyt. Linimentin
laittamisen jälkeen olin jo viemässä hevosta tarhaan, kun minulle
ilmoitettiin, että se pitäisi viedä karsinaan. Jouduin jälleen kerran
kamppailemaan jonkin aikaa että sain Ransun rauhoittumaan ja asettumaan
paikalle, sillä se oli karata karsinastaan. Loppujen lopuksi sain
hivuttauduttua karsinan oven raosta ja laitettua sen kiinni. Sitten
sain tietää, että eräs minua pari vuotta nuorempi tyttö menisi sillä
seuraavaksi. En todellakaan halua tietää miten hänelle kävi.
keskiviikko, 20. syyskuu 2006
Kommentit