Aamulla heräsin jälleen kerran nenä tukossa. Olin älyttömän väsynyt ja olisin antanut melkeinpä mitä vain että olisin saanut nukkua vielä. Kouluun piti lähteä pyöräilemään jo viisi yli ja kello oli silloin jo kymmentä vaille. Niinpä raahauduin ylös, puin vaatteeni päälle ja läksin alakertaan. Käveleminen oli kivuliasta, sillä nilkkani oli kipeä (minulla ei ole hajuakaan miksi) ja jalassani oli erittäin pitkäaikainen ja kipeä syylä. Jouduin nilkuttamaan koko päivän kun mikäkin rampa.

Oloni siis ei aamulla varsinkaan ollut mitenkään hohtoisa, ja kun olin syönyt aamupalastani (jogurttia ja muroja) puolet, mahaani iski kauhea kipu. Painuin oikein kaksin kerroin ja asiaa ei yhtään parantunut se, että nenäni vuoti kuin seula ja minun piti niistää jatkuvasti. Päivän aluttua näin inhottavasti ajattelin, että ehkä olisi parasta jäädä kotiin. Kerroin tästä äidilleni, mutta yllätys yllätys, hän ei uskonut minua ja sanoi, että kouluun olisi pakko mennä. Onneksi sentään pääsin autolla.

Olisin voinut olla aivan hyvin kotona siitäkin syystä, että koulupäiväni pituus oli vain neljä tuntia ja puolet niistä oli liikuntaa. Ja kyllä, osallistuin liikuntatunnille vaikka nilkkani ja syyläni tekivät minusta jonkin verran hitaan. Yritin kuitenkin parhaani nilkuttaa muiden perässä, vaikka se olikin erittäin inhottavaa, Onneksi sain yhdessä pelissä olla puolustaja, jonka tehtävänä oli suurimman osan seisoa ja vartioida venyttelimme, joten en joutunut joka välissä juoksemaan.

Koulun jälkeen oli ratsastustunti. Eih. En tiedä miksi edes ratsastan. Tai tiedänhän minä. Siksi, että äitini suurin haave oli hankkia hevonen, ja se toteutettiin, ostimme eläkepäiviään elelevän Ransu-hevosen. Sitä pitää liikuttaa joka päivä, ja keskiviikkoisin minulla on ratsastustunti ja minä liikutan sen. Itse ratsastustunti meni mukiinmenevästi, mutta aika tallilla ennen sitä ja sen jälkeen olivat kamalia. Kaikki alkoi jo huonosti. Tulin tallille hieman myöhässä, joten yritin toimia nopeasti. Hain Ransun aitauksesta samalla tunnilla olevan ystäväni kanssa. Minulla oli vaikeuksia saada se sisälle hoidettavaksi, sillä se yritti kaikkensa, että saisi syödä ruohoa aitauksen vierestä. Noh, sain kuitenkin sen sisälle ja harjasin ja laitoin varusteet nopeasti. Sitten lähdin tunnille kahden kaverini kanssa.

Tunnin jälkeen Ransulta piti kylmätä jalat vedellä ns. 'hämähäkillä' selkään ja jalkoihin laitettavalla putkisysteemillä. Sain varusteet ongelmitta pois ja myös hämähäkin laittaminen sujui ihan hyvin. Mutta kun odottelin että jalat kylmenivät, Ransu alkoi kävellä edestakaisin ja hirnua. Yritin rauhoitella sitä ja onnekseni se suostuikin hiljenemään ja pysähtymään. Kylmentämisen jälkeen ratsastuksenopettaja sanoi, että voisin hoitaa sen katoksessa. Vein sen sinne, mutta se ei suostunut asettumaan, se riehui kuin mikäkin enkä saanut sitä kiinni seinään. Minuuttien kamppailun jälkeen sain sen toiselta puolelta kiinni ja juuri kun olin laittamassa toista narua, ratsastuksenopettajani tuli ja huusi, että Ransua ei saa laittaa kummaltakin puolelta kiinni ja minun pitäisi viedä se tallin käytävälle. Kun vihdoin sain sen vietyä sinne kiinni, tehtäväni oli laittaa sille jalkoihin linimenttiä. Minulla ei ollut hajuakaan mitä se oli ja miten sitä laitettiin. Onneksi paikalle sattui eräs ystävällinen tyttö, joka auttoi minua. Muuten en olisikaan pärjännyt. Linimentin laittamisen jälkeen olin jo viemässä hevosta tarhaan, kun minulle ilmoitettiin, että se pitäisi viedä karsinaan. Jouduin jälleen kerran kamppailemaan jonkin aikaa että sain Ransun rauhoittumaan ja asettumaan paikalle, sillä se oli karata karsinastaan. Loppujen lopuksi sain hivuttauduttua karsinan oven raosta ja laitettua sen kiinni. Sitten sain tietää, että eräs minua pari vuotta nuorempi tyttö menisi sillä seuraavaksi. En todellakaan halua tietää miten hänelle kävi.