Tylsän päiväkirjamerkinnän sijaan tänään kirjoitan blogiini mitä olen pohtinut tänä syksynä. Ja kommentit olisivat taas enemmän kuin tervetulleita - niitä kun ei usein näy.

Maailmanrauhan tavoittelussa ei ole mitään järkeä. Kaikki ihmiset eivät vain tule toimeen keskenään, tuo tosiasia on ja pysyy. Kuulostaa aika epäuskottavalta, mutta niin se vain on. Kaikki on vuorovaikutuksessa keskenään ja ympäristön vaikutus ihmisiin aiheuttaa sen, että he eivät tule toimeen toisten ihmisten kanssa. Ja vaikka tämän ympäristön vaikutusta ei aina huomaakaan, sillä on yllättävän suuri vaikutus. Jos esimerkiksi lempiohjelmasi on peruttu, voit tietoisesti vain kohauttaa olkiasi mutta huomaamattasi olla hieman äkäinen loppuillan. Myös harrastukset, koulu ja työelämä vaikuttavat paljon enemmän kuin uskoisi. Isompien asioiden lisäksi niinkin pienet asiat kuin hienon linnun näkeminen (se voi saada yllättävän iloiseksi) tai jonkun ihmisen tervehtiminen saamatta vastausta (voi jäädä vaivaamaan mielenpohjalle erittäin häiritsevänä asiana) vaikuttavat paljon. Tosin, kannattaa muistaa että tämä on vain minun, tuikitavallisen ja ehkä jopa typerän pikkulapsen, mielipide. Mutta näin uskon.

Onko ihmisellä luonnetta ollenkaan? Mielestäni ei. Niinsanottu ihmisen luonne on kaikkien kokemusten ja kasvuympäristön summa. Vertauskuvana voisi sanoa, että ihmisellä on aluksi vain tyhjä pöytä, johon kerääntyy tahroja, kolhuja, tavaroita ja kaikenlaisia muitakin asioita, joista muodostuu lopulta ainutlaatuinen pöytä - tässä tapauksessa ihminen.