Olen paljon tietokoneella, se on varma. Netti vie suuren osan elämästäni ja etenkin netin kautta hankitut animesarjat ja foorumit vievät minut yhä kauemmaksi omasta elämästäni. Jos en kävisi koulua, minä en muuta tekisikään kuin olisi koneella.
Koulukaan ei merkitse minulle enää läheskään niin paljon kuin ennen. Saan melkein yhtä hyviä numeroita kuin ennenkin, mutta enää harvoin jaksan keskittyä niin tarkkaan tunnilla. Se saattaa osittain johtua luokastani, joka on järjettömän ongelmallinen: seitsemän tyttöä ja yhdeksäntoista poikaa, joista melkein kaikki meluavat ja riehuvat. Tyttöjen kesken on selän takana puhumista todella paljon ja joku yleensä jää ulkopuolelle. Minusta keksisi vaikka mitä pahaa, sillä minulla on rankkoja mielipiteitä ja en ole kiinnostunut hevosista yhtä paljon kuin muut - vaikka pitäisi, minunhan perheellä se hevonen on. Pojat pilkkaavat kaikkien tyttöjen asioita, niin ratsastusta kuin muutakin, mutta erityisesti minua. Piirrän paljon ja piirustuksilleni naureskellaan, piirsin sitten vakavan pojan tai iloisen tytön jolla on omaperäiset vaatteet. Se ei vielä mitään, mutta tuon lisäksi kaikkea lempimusiikkiani haukutaan vaikka en olisi ikinä soittanut sitä koulussa, kaikkia kirjoja joita luen haukutaan, kaikelle mitä teen ja sanon nauretaan. Tänäänkin; olen pari kertaa maininnut uskonnontunnilla Prometheus-leirin, joka on atheistinen vaihtoehto rippileirille, silloinkin vain hiljaa ja opettajalle. Ja vaikka pojat itse huusivat kovaan ääneen kuinka aikovat erota kirkosta, he sanoivat että on lapsellista kun uhoan kauheasti meneväni jollekin eri leirille, että heitä ei kiinnosta ollenkaan. Luulevatko he sitten, että minua ja muita tyttöjä kiinnostaa heidän viisivuotiaan tasolla olevat juttunsa? Luultavasti.
Tuon ja monen muunkin syyn takia koneella olemani aika on minulle kaikkein ihaninta, luontevinta ja mukavinta. Parin viime kerran aikana olen netistä katsonut kokonaisen animesarjan, nimeltään Loveless. Se on shounen-aita, joten se sisältää poikarakkautta, mutta se ei ole sarjan pääaihe eikä myöskään se asia mikä sarjassa minua eniten kiehtoo. Jotenkin tunnelma, tarina sekä päähenkilön pohdinnat rakkaudesta, elämästä, ihmisistä ja melkein kaikesta ovat vaikuttaneet minuun paljon, inspiroineet minua. Haluaisin itse luoda jotain yhtä hienoa, mutta onkohan minulla kovin suuria mahdollisuuksia? Pitääkö olla aikuinen tai jotain erityistä kokenut luodaakseen edes jotain uskottavaa? Haluaisin tehdä jotain, josta joku edes hieman pitäisi. Jotain, mikä saisi ihmiset tuntemaan jotain positiivista, ehkä jopa inspiraatiota. Mutta valitettavasti kaikki ideani tuntuvat kauhean kliseisiltä ja toteutuskaan ei oikein suju pieneltä tytöltä joka ei ole keskivertoa parempi piirtäjä tai kirjoittaja. Ennen luulin että olin, katsoin kaikkia alaspäin mutta nyt olen tajunnut että en ole. Ehkä useita luokkalaisiani hieman parempi, mutta en sen enempää.
Koulukaan ei merkitse minulle enää läheskään niin paljon kuin ennen. Saan melkein yhtä hyviä numeroita kuin ennenkin, mutta enää harvoin jaksan keskittyä niin tarkkaan tunnilla. Se saattaa osittain johtua luokastani, joka on järjettömän ongelmallinen: seitsemän tyttöä ja yhdeksäntoista poikaa, joista melkein kaikki meluavat ja riehuvat. Tyttöjen kesken on selän takana puhumista todella paljon ja joku yleensä jää ulkopuolelle. Minusta keksisi vaikka mitä pahaa, sillä minulla on rankkoja mielipiteitä ja en ole kiinnostunut hevosista yhtä paljon kuin muut - vaikka pitäisi, minunhan perheellä se hevonen on. Pojat pilkkaavat kaikkien tyttöjen asioita, niin ratsastusta kuin muutakin, mutta erityisesti minua. Piirrän paljon ja piirustuksilleni naureskellaan, piirsin sitten vakavan pojan tai iloisen tytön jolla on omaperäiset vaatteet. Se ei vielä mitään, mutta tuon lisäksi kaikkea lempimusiikkiani haukutaan vaikka en olisi ikinä soittanut sitä koulussa, kaikkia kirjoja joita luen haukutaan, kaikelle mitä teen ja sanon nauretaan. Tänäänkin; olen pari kertaa maininnut uskonnontunnilla Prometheus-leirin, joka on atheistinen vaihtoehto rippileirille, silloinkin vain hiljaa ja opettajalle. Ja vaikka pojat itse huusivat kovaan ääneen kuinka aikovat erota kirkosta, he sanoivat että on lapsellista kun uhoan kauheasti meneväni jollekin eri leirille, että heitä ei kiinnosta ollenkaan. Luulevatko he sitten, että minua ja muita tyttöjä kiinnostaa heidän viisivuotiaan tasolla olevat juttunsa? Luultavasti.
Tuon ja monen muunkin syyn takia koneella olemani aika on minulle kaikkein ihaninta, luontevinta ja mukavinta. Parin viime kerran aikana olen netistä katsonut kokonaisen animesarjan, nimeltään Loveless. Se on shounen-aita, joten se sisältää poikarakkautta, mutta se ei ole sarjan pääaihe eikä myöskään se asia mikä sarjassa minua eniten kiehtoo. Jotenkin tunnelma, tarina sekä päähenkilön pohdinnat rakkaudesta, elämästä, ihmisistä ja melkein kaikesta ovat vaikuttaneet minuun paljon, inspiroineet minua. Haluaisin itse luoda jotain yhtä hienoa, mutta onkohan minulla kovin suuria mahdollisuuksia? Pitääkö olla aikuinen tai jotain erityistä kokenut luodaakseen edes jotain uskottavaa? Haluaisin tehdä jotain, josta joku edes hieman pitäisi. Jotain, mikä saisi ihmiset tuntemaan jotain positiivista, ehkä jopa inspiraatiota. Mutta valitettavasti kaikki ideani tuntuvat kauhean kliseisiltä ja toteutuskaan ei oikein suju pieneltä tytöltä joka ei ole keskivertoa parempi piirtäjä tai kirjoittaja. Ennen luulin että olin, katsoin kaikkia alaspäin mutta nyt olen tajunnut että en ole. Ehkä useita luokkalaisiani hieman parempi, mutta en sen enempää.
Kommentit