Tänään oli hammaslääkäri, yyh. En voi sietää sitä. Tiedättekös, on niin monia asioita jotka saavat tuntemaan epämukavaksi hammaslääkärissä. Ensinäkin, olen aina muutenkin ihan paineissa ja epävarma kaikesta mihin menen ja mitä teen todella huonon muistini ja surkeiden sosiaalisten taitojeni takia [junassakin olen aina lähes varma siitä, että nousin väärään junaan tai jään väärällä pysäkillä pois, bussi- ja ratikkakuskienkin kanssa asioiminen on pelottavaa, ajattelen aina että ihmiset halveksuvat minua tai jotain jos kysyn apua tai että olen väärässä paikassa ja niin edelleen], joten hammaslääkärissäkin olen yleensä melkoisen hermostunut. Varsinkin tänään, koska viime ajan olin unohtanut ja tämä aika oli varattu puhelimella, eikä minulla siten ollut todistetta siitä, että se varmasti oli tänään, pelkäsin pahoin olevani myöhässä ja niin edespäin. Ja kun joku katsoi minua, kuka tahansa paikkakuntani terveyskeskuksen työntekijöistä, olin varma että he ajattelivat 'Mitäköhän tuo täällä tekee? Ei sillä muistaakseni ollut aikaa tänään', ei väliä miten nopeasti he vain vilkaisivat tai jopa hymyilivät. Ja mikä parasta, hammaslääkäri oli vartin myöhässä [kuten aina] ja olin jo aivan paniikissa yrittäessäni miettiä, pitäisikö lähteä vai jäädä. Niinpä niin, minulla on pahoja, pahoja ongelmia, joissa ei ole mitään järkeä, joten olen aina hermona hammaslääkärissä. Mutta osasyy on varmasti se hammaslääkärin ilmapiiri! >,<
Toisena on meneminen hammaslääkärin traumaattiseen huoneeseen. Käytävän käveleminen tuntemattoman ihmisen perässä tuntuu joltain kauhuelokuvan kohtaukselta, etenkin kun tietää että kokemus tulee olemaan kaikkea muuta kuin mukava. Ja kun minut kutsuttiin huoneeseen, hoitaja käveli kauhean nopeasti, niin nopeasti että en meinannut pysyä perässä ja olin erehtyä huoneesta. Olen huomannut tämän ennenkin! O_O Tekevätkö ne tahallaan niin jättääkseen potilaan taakseen? Ei niin että kauheasti valittaisin, olisin paljon mieluummin lähtenyt äidinkielen tunnille kuin istunut siihen inhottavaan tuoliin, mutta silti. Niin, se tuolille istuminenkin! Se on hyvin epämukavaa jo muutenkin, mutta sitten sitä tuolia laskettaessa hoitaja laskee sen aina niin takakenoon että olen tippua pää alas huoneen lattialle. "Hupsista, nostanpa sen vähän ylemmäs..". Ja siinä vaiheessa ei ole enää pakoa, yhyy. Täytyy vain purra hammasta ja kestää se. Tai ei sekään onnistu, pitää avata suunsa. "Avaisitko suuta vähän isommalle?"
Ja se lääkäri siellä. Apua. Kyseisellä lääkärillä on jokin silmävika [kutsutaankohan sitä karsastaviksi silmiksi tai jotain?], joka saa tuijotuksen tuntumaan tavallistakin läpitunkevan epämukavalta ja hän on todella omituinen, karva- ja isokätinen mies joka ei tunnut tajuavan miltä potilaasta tuntuu, ei sitten ollenkaan. Tuttuun tapaan suuhuni tungettiin kaikkea poskityynyistä kahteen erilaiseen imuriin ja pihdeistä vesisuihkuttimeen, aivan liian useita juttuja vieläpä samaan aivaan. Ja jossain vaiheessa, kun lääkäri jälleen suihkutteli ja tökki hampaitani muka saadakseen rautoja paremmin, hän melkeinpä työsi sen ihme suihkuttimen kurkkuuni ja onnistui saamaan minut saamaan vettä väärään kurkkuun. Tuntui siltä kun olisin tukehtunut ja yrittäessäni yskiä siinä kaikkien koneiden keskellä, väistymisen tai anteeksipyynnön sijaan kuulen vain "Avaapa suuta vähän lisää."
Että ihan mukavaahan siellä.

Koulupäivä nyt meni miten meni, olin todella pettynyt musiikin kokeen numeroon, mutta sen sijaan todella yllättynyt äidinkielen kirjoitelman loistavasta numerosta. o,o Mutta minulla on ollut todella sekava olo viime päivinä ja olen päivä päivältä huomannut miten minun on kauhean vaikea viettää aikaa luokkani tyttöjen kanssa. Tähän asti olen ollut ihanan parhaan ystäväni kanssa, mutta nyt hän muuttaa pois, joka on ihan hirveää. Hän oli ainut ihminen pitkiin aikoihin, jolle minun ei tarvinut teeskennellä yhtään mitään ja joka oikeasti piti minusta. Mitäs nyt kun hän lähtee? Ei, en ollenkaan halua olla yksinkään, mutta yrittäessäni kuulua joukkoon.. No, en todellakaan tunne onnistuvani. Minulle ollaan ystäviä eikä kukaan niinkään syrji minua, mutta tuntuu kauhean masentavalta vain teeskennellä koko ajan jotain muuta ja vain roikkua mukana kun he puhuvat asioista, jotka eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Kaipa minä olen vain liian erilainen. Ei, en vaadi pienen pieneltä paikkakunnaltani sitä, että luokallani olisi toinen japanifani - se olisi jo snobimaista ja tyhmää, mutta oikeasti, olisi mukavaa jos joku pitäisi edes yhdestä samasta asiasta kuin minä. Minulla on todella laaja musiikkimaku, mutta kukaan ei silti pidä samasta tai edes samankaltaisesta musiikista kuin minä. Itse asiassa, kukaan luokaltani ei kauheasti edes kuuntele musiikkia, joten se on vähän vaikeaa. Joten musiikki on out of the question. Sitten, ehkä voisin keskustella kirjoista jonkun kanssa? Olen lukenut paljon fantasiakirjoja ja vähän muitakin, mutta ei. Kukaan luokaltani ei lue kirjoja, yhtä lukuunottamatta, joka hänkin lukee vain suomalaisia dekkarikirjoja, joita minä en valitettavasti voi sietää, vaikka olen yrittänyt. Hmm, ehkä voisin keskustella vaikkapa tv-ohjelmista? Ei, kaikki seuraavat vain amerikkalaissarjoja, joita vastaan olen. Eivät ollenkaan samoja. Kukaan ei myöskään ole kiinnostunut elokuvista, vaikka katson myös todella monipuolisesti elokuvia joitain huonoimpia amerikkalaisia hömppäkomedioita lukuunottamatta. Ja muutenkin, he tuntuvat olevan kaikki täysin eri aaltopituudella kuin minä. Ehkä minun pitäisi vielä yrittää päästä? Ei, ei se onnistuisi. En vain ole valmis muuttamaan mielipiteitäni vain tunteakseni "kuuluvani joukkoon". Pitää vain yrittää tottua olemaan enemmän yksin. Ja minä yksinkertaisesti olen erilainen kuin he. He kaikki ovat laihoja ja kauniita, minä lihava ja ruma. Heitä ei kiinnosta koulu, minua kiinnostaa - tai niissä aineissa, jotka eivät minua kiinnosta, niin kiinnostavat. Heitä kiinnostavat pojat, minua ei. Ja sitten kaikki muutkin asiat, jotka mainitsin.
Kyllä, pitää alkaa totutella olemaan yksin.